Käydään siis edelleen molemmat vuorotöissä ja välillä tää elämä on "vähän" semmosta läpsystä vaihtoa, mää lähen töihin ku Ville pääsee ja ku mää oon vapaalla niin Ville on töissä. Ja päinvastoin, aina uudestaan. :D Kyllä me toisaalta päästään hyvin "hoitaan parisuhdetta" silleen että Ville soittelee mulle välillä töistä enemmän ja vähemmän maratonpuheluita ja se on kyllä oikeesti tosi jees! Siinä on tällä hetkellä sitä uutuudenviehätystä, silloin ku se oli vielä eri työpaikassa, sitä ei saanu töistä kiinni millään muulla ku soittamalla esimiehelle, maan alla ku ei noi puhelimet toimi. (Nimimerkillä ennen Rimpsun syntymää oli aikamoinen paniikki päällä aina ku Ville oli töissä ku ei tienny että saako sitä varmasti kiinni ja ehtiikö Ville sitte ollenkaan synnytykseen jos sattuu alkaan tapahtua. :D ja ehtihän se, kröhöm.) Mutta siis, pointtina se että kuinka ihanaa on tulla töistä kotiin ja touhuta Rimpsun kanssa ja sitten puhein soi ("Jee, isi soittaa äitille, Rimpsu eikookki ihanaa!") ja voi höpötellä Villen kanssa enemmän ja vähemmän asiaa.
Nyt noita yhteisiä hetkiä on alkanu arvostaa enemmän. Se että saatiin Villen kanssa siivottua kotona oli tosi hohdokasta ja ihanaa, vieläku se saatiin hoitaa rauhassa, Rimpsun täti eli mun sisko haki neitin silloin ulkoilemaan ja me pistettiin tuulemaan.
Parasta on myös tehdä yhdessä ruokaa, löhötä sohvalla ja touhuta Rimpsun kans yhessä, juosta ympäri kämppää ku seinähullut ja kontata polvet kipeänä pitkin olohuonetta. Se on sitä parasta viihdettä ikinä, eikä tämä äiti tiiä sen parempaa.
Ihanaa on myös kun meidän molempien kavereita ja sukulaisia käy kylässä, varsinkin silloin ku kotona on siistiä! Ja välillä tekee hyvää käydä myös kotoa pois. Eilenkin oli ihanaa vaihtelua käydä yläasteaikaisen kaverin luona kahvittelemassa ja vähän juoruamassa kaikesta, ihan yksin. :)
Musta tuntuu tällä hetkellä siltä että ne ruusunpunaiset lasit on löytyny kaapin pohjalta ja elämä hymyilee! Ihana päivänpaiste tytär ja mörrimöykkymies, mitä sitä muutakaan tarvii. :) Nyt tuntuu taas siltä että jaksaa tehä satakakskymmentä päivää viikossa töitä ja touhuttaa apinanraivolla ja töistä päästyä melkeen sama tahti jatkuu kotona. ;)
Mulla ei oo nyt ees kuvia mitä lisäillä, tästä tuli nyt vaan tämmönen kilometrin pitunen viritelmä siitä kuinka perseestä lentää sydämiä ja kaikki on ihanaaaaaa! <3 No, joskus kiva näinki. :)
Ulkoasu on tällä hetkellä ihan perseestä ja sain eilen muokattua tästä ihan täydellisen, kiitos Bloggerille joka päätti siinä vaiheessa jumauttaa koko paskan ku klikkasin "Käytä blogissa". Mää muokkaan tän sitten joskus lukijaystävällisemmäksi. ;)
Muistakaa myös vastailla kysymykseen oikeassa yläreunassa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti