Se on vain elämää.

Ajattelin ihan oman itseni vuoksi aloittaa bloggaamisen. Ehkä se helpottaa arjesta selviämistä ja asioiden näkemistä muiltakin kanteilta. Jos tämä lähtee käyntiin niin kuin toivon, tulen vuodattamaan tänne melkolailla laidasta laitaan juttuja, mitä ikinä mieleen juolahtaakin. Olen lueskellut monia blogeja ja yrittänyt ainakin ottaa vaikutteita omasta mielestä hyvistä blogeista. Toivottavasti olen ottanut tarpeeksi, kertokaa jos teksti tökkii tai kirjoitukset venyvät ihan puuduttavan pitkiksi. Olen nimittäin sitä kirjoittajatyyppiä joka jaarittelee ummet ja lammet, ehkä jäänyt peruskoulusta päälle, siitähän sai aina plussaa mitä pidempi aine oli. :D

Olen siis yhden lapsen 20-vuotias äiti. Minulla on myös avopuoliso Ville, 23 vuotta. Lapseni on huomenna 7kk ikäinen Riina-Mari, äidin mielestä tietenkin maailman valloittavin ja suloisin lapsi ikinä. Meillä on ollut tähän mennessä tosi helppoa, neiti on ollut alusta asti tosi helppo. Esimerkkinä voisin kertoa että ensimmäinen yö kotona, 7h yöunet kyllä putkeen.. Äiti oli aamulla hieman yllättynyt. :D

Elämme ihan normaalia lapsiperhe-elämää. Tähän asti olen ollut Rimpsun kanssa kotona ja Ville on ollut päivät kaivoksessa töissä. Sinänsä ihanaa, silloin kun tulin raskaaksi Ville teki ovihommia paikallisessa ravintolassa, onneksi avautui tilaisuus normaaliin päivätyöhön. Lapsiperheelle yötyöt on vähän sopimattomia ja palkkakin on ihan oma lukunsa, työtunteja kun oli noin puolet vähemmän mitä nykyään, suunnilleen. Tietenkin pieniä sopeutumisvaikeuksia on ollut mutta se taitaa olla kaikilla sama juttu ja ne ovat toivottavasti jo takana päin.

Huomenna arki muuttuu! Sain töitä paikallisesta Hesburgerista ja aloitan työt huomenna aamuvuorolla. Tosi positiivinen yllätys että pääsin sinne, omasta mielestä haastattelu menikin ihan hyvin. Moni tietenkin ajattelee että "Heselle?!" ja kyllä, olen innoissani. Olen asiakaspalveluihmisiä loppujen lopuksi ja onhan sekin jotain. Mieleistä vaihtelua tähän ainaiseen kotona istumiseen. Tunteet ovat kuitenkin ristiriitaisia; toisaalta olen vasta nyt alkanut sisäistää tämän kotiäidin roolin ja sen takia vähän surettaa aloittaa työt. Aloin vähän aikaa sitten leipomaan kaikenmoista Kinuskikissan innoittamana! (www.kinuskikissa.fi) Ehkä se leipomisharrastus pysyisikin mukana vaikka työt aloitankin, toivossa on hyvä elää... Tai ainakin mies elää aika varmasti toivossa. :D
Ristiriitaa aiheuttaa myös se että olen toisaalta kaivannut ihan kamalasti työympäristöä. Olen ollut ihan kauhean kateellinen Villelle työkavereista! Siitä että päivisin on muitakin joille jutella kun se oma lapsi. Vaikka se on toisaalta parasta maailmassa, kyllä siihenkin puutuu. Päivisin ei minkäänlaista "normaalia" keskustelua! En toivottavasti ole yksin tämän ajatuksen kanssa?

Taidan jättää tämän postauksen tähän, alan laittaa työvaatteita aamuksi valmiiksi, ettei huomenna tarvitse kiireessä tuohustaa ja panikoida! :D

-Janica

PS. Kuvia laittelen myöhemmin, kunhan opin! ;)